Mitä yhteistä on nälänhädällä ja selkäkivulla?

Totta, selkäkipuja on monia, kymmeniä erilaisia syitä kivun tuntemiselle. Tämän tekstin pointti ei ole analysoida selkäkipua otsikosta huolimatta sen enempää kuin yrittää ratkaista nälänhätää. 

Mutta eikö ole pöyristyttävää, että vaikka tiedämme koko ajan enemmän, selkäkivut eivät ole vähentyneet tippaakaan?

Ja vaikka kohta jo enemmistö ihmisistä alkaa olla ylipainoisia tai lihavia, maailmassa on edelleen suuri määrä ihmisiä jotka näkevät nälkää.

Sehän on sulaa hulluutta. Vai onko? 

Aivan sama tekijä joka selittää otsikkotasolla selkäkipujen yleisyyden ja nälänhädän, selittää myös suomalaisen urheilun heikon nykymenestyksen tai sen, että Suomi ei ole kokenut taloudellista nousukautta lähes 20 vuoteen. 

Nämä on systeemisiä ongelmia ja silloin ei enää riitä vaikka yksittäisiä hyviä tekoja tekisikin. Mitä kompleksimpi systeemi kyseessä, sitä enemmän on muuttujia. 

Kehon ja minkä tahansa elävän organismin oma sisäinen systeemi on todella kompleksi kokonaisuus. Länsimaissa aletaan vasta herätä tähän todellisuuteen joskin tässäkin taitaa muutos tapahtua “yksi kuolinilmoitus kerrallaan”, eli jääräpäät vastustaa kunnes eivät enää jaksa tai kykene. 

Onneksi on toisinajattelijoita. Outsidereita jotka eivät tyydy vastaukseen: “näin on tehty ennenkin”. 

Nälänhätään en osaa todellisuudessa sanoa mitään ja politiikka on niin turmeltua liittojen välistä äänestäjien kalastelua, että siihen soppaan en edes yritä antaa neuvoja. Joten pitäydyn siinä mistä tiedän aika paljon ja kykenevä katsomaan asioita useista eri näkökulmista. 

Ajattele selkäkipua minä tahansa rajoitteena. Se voisi olla yhtä hyvin polvikipu, tai että et vain saa kättä nostettua pään päälle sellaiseen asentoon, että voisit tehdä vaikkapa käsinseisonnan tai painonnnoston tempauksen. 

Selkäkipu edustaa tässä siis mitä tahansa ei-toivottua lopputulosta. 

Keho käyttäytyy systeeminsä mukaan

“Human body does not function, it behaves.”

Tämäkin kääntyy paljon mukavammin englanniksi. Tosiaankin, meidän tulisi miettiä ja puhua enemmän siitä miten keho käyttäytyy, kuin mikä sen oletettu funktio on. 

Jos rakennat auton, voit tarkkaan määritellä kunkin osan funktion. Kun jokin osa ei enää toimi, tilanne on melko helppo korjata kuntoon. 

Ihminen ei ole kone. Ihminen on luonto ja luonnossa vallitsee ekosysteemit. Kehon useat järjestelmät tekevät herkeämättä yhteistyötä ja jo pelkästään mekaanisesti mietittynä keho käyttäytyy sen oman systeeminsä mukaisesti. 

Kehon eri järjestelmiä on lukuisia ja ne todellisuudessa toimivat katkeamattomalla tavalla keskenään.

• Lihakset, jänteet, faskiaverkot

• Nivelet, kapselit, ligamentit

• Hermosto (CNS, PNS, sensoriset reseptorit)

• Energia­järjestelmät

• Hormonaaliset ja autonomisen hermoston säätelyt

• Hengitys tunteet, uskomukset → myös elementtejä

• Ulkoiset tekijät

Ongelma tässä ei ole kehon oma sisäinen systeemi, tai edes ulkoinen ympäristö, vaan haaste on se, että moni tilanne on sellainen jossa palautejärjestelmä on melko hidas jos kyseessä on jokin pieni muutos systeemin jossain yksittäisessä asiassa. Koska tämä “feedback loop” ei aiheuta heti hälytyskellojen soimista, keho adaptoituu äärimmäisen tehokkaalla tavalla pieniin muutoksiin. 

Vuodet vierii ja aivan kuten sijoittamisessa, myös kehossa pätee korkoa korolle -efekti. Jossain kohdin se hyvin pieni muutos vaikkapa teini-iässä, on muuttunut niin isoksi rajoittavaksi tekijäksi keski-ikään tullessa, että nyt sinulla on niin sanotusti selkä paskana. Tai et pääse enää kyykkyyn. Tai mitä se ikinä kullakin on. 

Ääripäät kärsii eniten

Jos et liiku lainkaan, tai teet jotain yksittäistä asiaa äärimmäisen paljon, kuulut suuremmalla todennäköisyydellä siihen sakkiin, jotka eivät selviä tilanteesta ilman ulkoista interventiota. Osalle onneksi riittää valmentajan tai fyssarin apu. Osa joutuu leikkaukseen tai vähintään pitkittyneeseen lääkekuuriin. 

Miksi sitten ei liikkumista ollenkaan ja äärimmäisen paljon yksipuolista liikkumista johtaa samankaltaiseen järjestelmän hajoamiseen? 

Harjoittelu, tai liikkuminen ylipäätään nähdään liiaksi tavoitteista käsin. Se tulisi pikemminkin ymmärtää välttämättömyytenä. Aivan kuten palautuminen ei ole tavoite, se on välttämättömyys, myös liike on välttämättömyys. 

Keho uudistuu joka tapauksessa. Sinun tehtävä on pitää huolta että tuo uusiutuminen on haluttuun suuntaan. 

Systeemi ei käyttäydy lineaarisesti

Kun liikut, syntyy stimulus. Tuo stimulus aikaansaa useita erilaisia signaaleja kehossa ja noista syntyy erilaisia palautteita ja lopulta muutoksia. Osa auttaa immuunijärjestelmää toimimaan tehokkaammin, osa kasvattaa lihasta ja osa vahvistaa luustoa sekä eri kudoksia. 

Liian paljon yhtä asiaa, kuten vaikkapa yksipuolinen voimaharjoittelu, tai kestävyysharjoittelu ja päädyt tilanteeseen, jossa saat jotain todella paljon (tämä harvoin on ongelma) ja monia asioita aivan liian vähän.  Jos et tee mitään… no ei tätä varmaan tarvitse selittää. 

Koska keho käyttäytyy oman systeeminsä mukaisesti, se myös tarkoittaa sitä että alkuun vaihtoehtoja on usein lukuisia. Jos olet syntynyt terveenä, olet todennäköisesti kyennyt liikkumaan lapsena yhtä monipuolisesti kuin kuka tahansa ikäisesi. Toki osa on geneettisesti kykenevämpiä, mutta nyt ei puhuta mistään poikkeuksellisesta liikkumisen lahjakkuudesta. Nyt puhutaan siitä, miten voisit elää viimeisen vuosikymmenen kehollisesti riippumattomana. Kaikki nivelet ehjinä ja kykenevä toimimaan ulkoisessa ympäristössä tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. 

Tietenkin vaihtoehdot vähenee ajan saatossa. Kysymys kuuluu kuinka aikaisin ja missä määrin? 

Ei ole mitään fysiologista estettä sille, että 80 vuotias pääsee laskeutumaan kyykkyyn. Silti jo moni alle kolmikymppinen on menettänyt tuon kyvyn. 

Miksi? 

Koska palautejärjestelmä on liian hidas. Jos liikkuvuuden menetys olisi yhtä radikaali ilmiö kuin vaikka ruokamyrkytys, olen melko varma että iso enemmistö pitäisi liikkuvuudestaan paljon parempaa huolta. 

Ajattele, aina kun olisit menettämässä vähänkin jonkin nivelen liikelaajuudesta, lentäisi laatta ja paskoisit housuihin. 

Kyllä olisi ruuhkaa venyttelytunneilla! 

Mutta koska näin ei ole, emme reagoi pieniin muutoksiin ja keho lisäksi osaa adaptoitu nerokkaalla tavalla erilaisten kompensaatioiden avulla. Lopputulos pysyy yllättävän kauan samana, vaikka tapa (eli käyttäytyminen) päästä sinne on muuttunut. 

Ihmiskehossa ei lopulta ole kyse siitä mikä on tietty funktio, vaan miten keho käyttäytyy jotta haluttu lopputulos saavutetaan. 

Usein tästä ei koidu akuuttia haittaa ja osalla ei vaivaa lainkaan, mutta silloin kun rajoitteita syntyy ja kyse ei ole jostain ihan selkeästä yksittäisestä vammasta, katse tulisi kääntää systeemiajattelun puolelle. 

Mikä siis ratkaisuksi? 

Pitkä vastaus vaatisi sitä joko kirjan verran tekstiä, tai sen että sinä ja minä lähtisimme kirjaimellisesti tekemään asioita ja oppisimme yhdessä tunnistamaan erilaisia sisäisiä muuttujia jotka vaikuttavat tavalla X erilaisissa ulkoisissa ympäristöissä. Esimerkiksi miksi ulkoinen kuorma joskus auttaa ja miksi taas jossain tilanteissa juuri ulkoinen kuorma tuntuu lisäävän rajoitteita ja kipua. 

Lyhyt vastaus kaikille: Liiku aidosti monipuolisesti. Älä vain luule liikkuvasi, vaan liiku!