Aistijälki, muistijälki ja taito ennakoida luovat vakautta käsinseisonnassa

käsinseisonta on erinomainen esimerkki ennakoivan hermoston ja aistimuistin toiminnasta. 

Käsinseisonta näyttää ulospäin staattiselta asennolta, mutta hermoston näkökulmasta se on yksi vaativimmista ennakoivan säätelyn taidoista. Kyse ei ole vain lihasvoimasta, vaan ennen kaikkea siitä, että keho oppii ennakoimaan tasapainon muutoksia aistijälkien ja motoristen muistijälkien perusteella.

Motorisen oppimisen tutkimuksessa tätä kutsutaan joskus sisäisiksi malleiksi (internal models):

hermosto rakentaa kokemusten pohjalta ennusteita siitä mitä seuraavaksi todennäköisesti tapahtuu ja miten kehon täytyy reagoida siihen ennakkoon jotta lopputulos olisi halutunkaltainen.

Kun käsinseisonta toistetaan riittävästi, aivot eivät enää “odota kaatumista”, vaan alkavat aktivoida lihaksia etukäteen oikeassa järjestyksessä ja voimakkuudessa.

Tätä ennakoivaa säätelyä ohjaavat:

• Aistijälki: miltä asento, kuormitus ja tasapaino tuntuvat

• Muistijälki: hermostoon tallentunut malli siitä, miten nuo tuntemukset liittyvät onnistumiseen

Käsinseisonnan kolme perustaitoa

Opetuksessa jakaisin itse taidon kolmeen osaan:

1. Asento

2. Ponnistaminen

3. Tasapaino (varsinainen taito)

Tämä tekee harjoittelusta selkeää ja se toisaalta vastaa hyvin tarkasti hermoston oppimislogiikkaa: kompleksi kokonaisliike rakennetaan ensin erillisistä sensomotorisista osista jolloin lopullinen taito olisi mahdollisimman lähellä haluttua - ilman mahdollisia kompensaatioita joita voisi syntyä taidon oppimisen alkuvaiheessa kun keho ei osaa tai kykene asemoitua halutulla tavalla.  

1. Asento – kehon sisäisen kartan rakentaminen

Asennon opettelussa esimerkiksi lattialla maaten keho luo muun muassa:

• Nivelkulmien aistimuksen (proprioseptio)

• Lihasjännitteen ja kuormituksen tunteen

• Tukipinnan ja painopisteen välisen suhteen (vasta siinä vaiheessa kun ollaan jo käsien varassa)

Tässä syntyy ensimmäinen aistijälki: miltä “pystysuora linja” tuntuu käsien, hartioiden, rangan ja lantion kautta. Ilman tätä asennon oppimisen työtä, hermostolla ei ole referenssiä johon tasapainon säätely voisi myöhemmin tukeutua. Tällöin tasapaino haetaan sieltä missä se on alkuun selkeintä ja tämä näkyy usein asennossa hartiakulman muutoksena ja selän asennon muutoksena. Seistään ns. banaanissa.

Miksi?

Koska se on asentona hieman helpompi. Ei siis väärä, vaan itse asiassa loogisempi tapa mikäli tavoite ei olisi moderni suora linja. Josta toki on paljon hyötyä myöhemmin, joten sen tavoittelu oman kehonrakenteen sallimissa rajoissa on suositeltavaa. 

2. Ponnistaminen – liikkeen ennakointimalli

Ponnistusta toki tarvitaan pääsemaan itse asentoon, mutta se myös opettaa kehoa:

• Tuottamaan oikean määrän voimaa käsitasapainoilun usein dynaamisimmassa vaiheessa

• Suuntaamaan voiman oikein

• Ajoittamaan aktivaatiot ketjuna

• Hahmottamaan kehon eri osien suhdetta tukialuseeen

👉 Hermosto siis oppii kuinka paljon impulssia tarvitaan, jotta keho “saapuu” käsinseisonnan kannalta tärkeälle  tasapainoalueelle.

Tästä rakentuu feedforward-malli: seuraavalla kerralla ponnistus ei ole arvaus, vaan ennusteeseen perustuva liike.

3. Tasapaino – ennakoiva säätely

Varsinainen käsinseisontataito ei ole koskaan paikallaan pysymistä, vaan:

• Jatkuvaa ennakointia

• Mikroliikkeitä ennen kuin kaatuminen tapahtuu

• Aistipalautteen ja muistijäljen vertaamista aikaisempiin kokemuksiin ja sen pohjalta syntyvää ennustus siitä mitä pitää tehdä seuraavaksi.

Kokeneen käsinseisojan hermosto reagoi jo ennen kuin silmin havaittava virhe syntyy. Usein jopa niin ettei henkilö itse enää edes tietoisesti havahdu tähän.

Tämä on taidokkaan ennakoivan kehon toimintaa: sisäinen malli kertoo, mihin suuntaan painopiste on menossa, ja korjaus käynnistyy etukäteen.

Mikrotaidoista yhdeksi kokonaisuudeksi

Alussa siis kannattaa pilkkoa taitoa osiin. Tämä EI ole mikään vanhentunut ajattelumalli vaan toimiva malli silloin kun kyse on kompleksista ja täysin uudesta taidosta. On paljon tilanteita joissa suositaan erilaista lähestymistä, mutta silloin kyseessä on jokin tilanne jossa on paljon jo entuudesta tuttuja asioita kuten nyt vaikkapa liikkuminen jalkojen varassa sen sijaan, että pitäisi ensikertaa elämässä olla hallitusti käsien päällä.

• Asento on erillinen taito jota voidaan opetella lattialla, roikkuen, seinällä käsien varassa ja toki myös jalkojen varassa seisten

• Ponnistus on erillinen taito, joka on käsinseisonnan dynaamisin vaihe (poisluettuna toki ammattilaiset sirkuksessa jotka tekevät paljon dynaamista liikettä käsien varassa)

• Tasapaino on erillinen taito joka vaatii usein kuukausia ja joskus jopa vuosia kehittyäkseen sille tasolle että vapaa käsinseisonta olisi vaivatonta. 

Erikseen opeteltuna hermosto saa käsittellä näitä erillisinä asioina. Aistijäljet ovat alkuun hajanaisia ja ennusteet epätarkkoja joka kuuluu asiaan. 

Toiston myötä tapahtuu integraatio:

• Yksittäiset aistijäljet yhdistyvät aistiketjuiksi

• Liike aletaan muistaa kokonaisuutena, ei osina

• Ponnistus “tietää” jo tulevan tasapainon vaatimukset jolloin kehoon tulee sitä kautta vapautta ja kaikki korjaustyö vaatii vähemmän voimaa.

• Asento järjestyy lopulta automaattisesti ilman tietoista kontrollia jolloin on jopa vaikeaa tehdä asioita todella väärin.

Tätä Nikolai Bernstein kutsui koordinaation vapautumiseksi ja moderni neurotiede sisäisten mallien tarkentumiseksi. 

Avataan ajatusta kunnolla, koska se on itse asiassa koko taidonoppimisen ydin.

Bernsteinin “koordinaation vapautuminen”

Nikolai Bernstein havaitsi, että aloittelijan liike on aina:

• Jäykkä

• Yliaktiivinen

• Täynnä turhia jännityksiä

• Segmentit liikkuvat “pakettina”

Hän kutsui tätä vapausasteiden lukitsemiseksi: hermosto vähentää hallittavien muuttujien määrää jäykistämällä kehoa, koska se ei vielä osaa ennakoida liikettä.

Taidon kehittyessä tapahtuu karkeasti kolme vaihetta:

1) Vapausasteiden lukitus

Käsinseisonnassa tämä voisi tarkoittaa:

• Hartiat jäykät

• Rintakehä lukossa

• Lantio puristettu

• Hengitys pidätetty

👉 Hermosto yrittää hallita epävakaata tehtävää poistamalla liikettä.

2) Vapausasteiden vapauttaminen

Aistijälkien karttuessa:

• Lavat alkavat liukua

• Rintakehä elää hengityksen mukana

• Lantio reagoi hienovaraisesti

• Nilkat, rannekulmat, sormet alkavat tehdä mikroliikkeitä

👉 Keho uskaltaa liikkua, koska ennusteet paranevat

3) Vapausasteiden hyödyntäminen

Huipputason liikkuja:

• Liike ei ole enää vain sallittua, vaan se on säätelyn väline

• Hengitys, lapojen liike ja lantion hienosäätö osallistuvat aktiivisesti tasapainon hallintaan

Tätä Bernstein kutsui koordinaation vapautumiseksi: Keho ei enää taistele liikettä vastaan, vaan käyttää liikettä kontrollin välineenä. Liikkeestä tulee ongelmien ratkontaprosessi jotta tehtävä saadaan hoidettua halutulla tavalla. 

Alussa käsinseisonnassa:

• Ennusteet ovat epätarkkoja

• Aivot eivät tiedä, kuinka pieni painopisteen siirto vaikuttaa

• Reaktiot tulevat myöhässä → heiluminen → ylijännitys

Harjoittelun myötä:

• Aistijäljet tarkentuvat (miltä tuntuu kun painopiste siirtyy )

• Aivot oppivat ennakoimaan ennen kuin kaatuminen alkaa

• Lihasaktivaatio käynnistyy jo ennen näkyvää virhettä

👉 Tätä tarkoittaa sisäisten mallien tarkentuminen.

Miten muutokset näkyvät käsinseisonnassa?

Alkuvaihe

• Huono ennuste → keho lukitsee vapausasteet

• Hengitys häiritsee tasapainoa

• Lavat jäykät, joka rajoittaa olkanivelten toimintaa samalla kun lantio on "irti" rintakehästä

Kehittyvä vaihe

• Ennuste paranee → keho uskaltaa vapauttaa liikettä

• Hengitys alkaa osallistua säätelyyn

• Rintakehän, lapojen, olkapäiden ja lantion mikroliike tarkentuu sekä integroituu toisiinsa

Taitava vaihe

• Ennuste on niin tarkka, että:

  • Hengitys ei horjuta vaan stabiloi

  • Rintakehä, lavat ja lantio toimivat yhtenä painejärjestelmänä

  • Tasapaino on ennakoivaa, ei reaktiivista

Valmennuksen merkitys ja oppilaan rooli 

Tämä tarkoittaa, että käsinseisonnan opettamisessa:

• Emme vain vahvista lihaksia

• Emme vain opeta asentoa

• Vaan rakennamme hermostolle ennustettavan aistikartan

Oppilaan on syytä varautua:

• Hitaasti etenevään prosessiin

• Pieniin muutoksiin kerrallaan 

• Hengityksen integrointiin kun siihen ollaan valmiita

• Kehon eri osien hienosäätöön eri tavoin 

Nämä evät ole “apuharjoitteita” – ne ovat itse taidon ydintä joista lopulta koostuu The Taito! 

Lopulta käsinseisonta ei ole enää liikesuoritus, vaan ennakoivan hermoston tila, jossa keho tietää missä se on, ennen kuin se ehtii kadottaa tasapainon. Aivan kuten jalkojen varassa oleskelu jota tuskin kukaan aikuinen ajattelee liikesuorituksena. 

Kun mikrotaidot integroituvat lopulta toisiinsa, keho ei enää “tee käsinseisontaa” – se on käsinseisonnassa. Säätely tapahtuu alitajuisesti, nopeasti ja ennakoivasti, aivan kuten kävelyssä tai juoksussa.

Lisää oppia Movement -yhteisössä 👇