Kohtuullisuuden merkityksen katoaminen näkyy kohtuuttomuutena jota johtaa älyttömyys

Kohtuullisuus, se mikä on yleistä ja mikä terveellä tavalla normaalia, on menettänyt merkityksensä nykypäivän ”hyvinvointiyhteiskunnassa”.

Meillä on enemmän tietoa kehosta, mielestä ja terveydestä kuin koskaan aiemmin. Meillä on mittarit unelle, sykkeelle, palautumiselle, hormonitoiminnalle, suolistolle, kokonaiskuormitukselle - jopa ajattelumalleille.

Jokaiseen tilanteeseen on olemassa jokin diagnoosi. Silti koemme enemmän uupumusta, kipuja, ahdistusta ja riittämättömyyttä kuin sukupolvet ennen meitä, jotka hekin ovat lähteneet mukaan tähän touhuun hyvin menestyksekkäästi. 

Paradoksi on ilmeinen: mitä enemmän yritämme voida hyvin, sitä kauemmas hyvinvoinnin perusmittakaavasta ajaudumme.

Normaali on muuttunut

Ennen normaali tarkoitti vaihtelevaa, epätäydellistä, ajoittain väsynyttä, joskus kipeää, terveellä tavalla ikuisesti keskeneräistä ihmistä.

Nyt normaali tarkoittaa jatkuvaa optimointia. Parempaa palautumista. Parempaa suorituskykyä. Parempaa kehoa. Parempaa mieltä. Parempaa elämää.

Hyvä ei kiinnosta.
Kohtuullinen ei kelpaa.
Riittävä ei ole koskaan riittävä.

Kehosta on tullut projekti. Mielestä on tullut työkalu. Elämästä on tullut järjestelmä, jota säädetään, korjataan, hienosäädetään, hakkeroidaan ja mitataan loputtomasti.
Jokainen heilahdus tulkitaan ongelmaksi. Väsymys nähdään häiriönä. Jokainen kipu vaatii välitöntä ratkaisua. Jokainen tunnetilan muutos on optimoitava.

Biologinen todellisuus on kaukana nykymenosta

Hermosto ei ole kone, joka pysyy jatkuvasti tasapainossa. Se aaltoilee. Se ylikuormittuu. Se tarvitsee epäsymmetriaa, ajoittain hitautta ja palautumattomia päiviä. Se on osa luontoa ja toimii luonnon sääntöjen mukaan.

Sidekudos ei vahvistu jatkuvassa tehokkuuden optimoinnissa. Hormonaalinen järjestelmä ei rakastu täydelliseen kurinalaisuuteen, vaan vaihteluun. Sydänkin tarvitsee vaihteluväliä.

Mieli ei kehity jatkuvassa virheettömyydessä, vaan merkityksellisessä epätäydellisyydessä.

Silti kulttuurimme viesti on toinen:
Ole enemmän. Ole parempi. Ole jatkuvasti kehittyvä. Ole koko ajan nousussa. 

Ja kun joku erehtyy noudattamaan noita neuvoja, hän on sen jälkeen liian tiukkapipoinen eikä osaa NAUTTIA ELÄMÄSTÄ!

Melko ristiriitaista, etenkin kun isoimmat huuteljiat ovat usein niitä, jotka ovat todellisuudessa kateellisia niille, jotka ovat rakentaneet elämäänsä merkitystä. 

Kohtuullisuus ei tarkoita alisuorittamista. Se ei ole luovuttamista. Se ei ole tyytymistä vähempään. Se on mittakaavan palauttamista siihen, mihin biologiamme, hermostomme ja kudoksemme on rakennettu.

Kohtuullisuus on rytmillistä aaltoilua ääripäiden sijaan. Se on sallivuutta vaihtelulle.
Se on ymmärrystä siitä, että normaali ei ole ongelma kunhan todellisen normaaliuden ensin oppii tunnistamaan.

Ehkä todellinen hyvinvointi ei synny siitä, että pyrimme koko ajan paremmiksi, vaan siitä, että lakkaamme pitämästä itseämme jatkuvasti viallisina. Ehkä terveys ei ole loputonta optimointia, vaan kykyä elää sopusoinnussa oman biologisen todellisuutensa kanssa.

Kohtuullisuus ei ole vanhanaikaista

Kohtuullisuus (temperantia) tarvitsee rinnalleen viisauden (prudentia), muuten siitä tulee vain sopeutumista vallitsevaan normiin.

Antiikin kardinaalihyveissä kohtuullisuus ei koskaan seissyt yksin. Sen vieressä kulki viisaus.

Ilman viisautta kohtuullisuus ei ole itsenäistä näkemistä, vaan sokeaa mukautumista.

Kohtuullisuus ilman viisautta tarkoittaa, että ihminen kulkee valmiiksi valaistuja polkuja kyselemättä, kuka valot on sytyttänyt, miten ja miksi. Hän noudattaa ”terveitä rajoja”, ”suosituksia”, ”normaaleja arvoja” ja ”hyvinvointikäytäntöjä” ymmärtämättä, kenen käsitys normaalista niitä ohjaa.

👉 Elä maltillisesti –  jonkun toisen määrittelemässä mittakaavassa ja kun et siinä onnistu, olet itse syypää. 

Viisaus antaa kohtuullisuudelle suunnan

Se kysyy:

✅ kenen hyväksi tämä mitta on asetettu?
✅ Minkä ehdoilla tätä pidetään normaalina?
✅ Onko tämä todella inhimillistä – vai vain järjestelmälle sopivaa?

Kuuliainen kansalainen elää keskiarvoissa

Ilman viisautta kohtuullisuus kutistuu kuuliaisuudeksi.
Ilman viisautta normaali on vain keskiarvoluku joka ei tuo totuutta esille.
Ilman viisautta tasapaino on vain pyrkimys pysyä paikallaan.

Todellinen kohtuullisuus ei ole keskelle asettumista, vaan olennaisen tunnistamista. Se on kykyä erottaa se, mikä on aidosti ihmiselle sopivaa, siitä mikä on vain kulttuurisesti totuttua.

Se on rohkeutta olla maltillinen silloinkin kun ympäristö vaatii ääripäitä – ja rohkeutta olla ääripää kun ympäristö vaatii näennäistä tasapainoa.

Terve keho ei ole tasainen.
Terve mieli ei ole jatkuvasti tyyni.
Terve elämä ei ole optimoitu – se on elävää.