Homo Ludens – leikkivä ihminen

Johan Huizingan "Homo Ludens" -teos esittää, että leikki on keskeinen osa kulttuurin ja ihmisyyden syntyä – ei pelkkä viihdyke tai lapsuuden ohimenevä vaihe.

Tämä pätee myös oppimiseen, erityisesti motoristen taitojen kohdalla.

Miten lapset oppivat motoriset taidot ilman varsinaista opetusta?

Lapset oppivat motorisia taitoja leikin, uteliaisuuden ja kokeilun kautta, ilman tietoista opettamista:

1. Sensorimotorinen vuorovaikutus: Liike tuottaa aistiärsykkeitä ja päinvastoin → hermosto rakentaa "karttoja" kehon ja ympäristön suhteesta.

2. Luontainen variabiliteetti: Lapsi ei toista mekaanisesti yhtä mallia, vaan kokeilee monia tapoja – tämä rakentaa mukautumiskykyä.

3. Leikki on tavoitteellista mutta paineetonta: Se motivoi ilman ulkoista pakkoa, mikä tehostaa hermoston plastisuutta.

4. Sosiaalinen peilaaminen: Lapset tarkkailevat toisia, imitoivat, muokkaavat liikkeitä omaan kehoonsa sopiviksi. Tämä pätee yhtä lailla vanhempiin, joiden olisi ihan turha hävetä sitä, etteivät osaa liikkua ketterästi. Kyllä lapsi löytää itselleen sopivan tavan liikkua, kunhan nyt ensin alkaa apinoida!

5. Kehollinen "palautejärjestelmä": Kehon sisäinen biopalaute (proprioseptiikka, vestibulaarinen järjestelmä, tuntoaisti) ohjaa oppimista jatkuvasti.

Kuinka tätä mallia voisi soveltaa koko elämän ajan?

Motoristen taitojen oppiminen ei tarvitse loppua koskaan – mutta aikuisilla siihen liittyy usein sosiaalisia estoja, liiallista kontrollia tai motivaation puutetta.

Leikkivän oppimisen mallin jatkaminen läpi elämän vaatii usein erityisesti olosuhteiden, asenteiden ja ympäristön muokkaamista. Tämän vuoksi nykyaikainen kuntosaliympäristö ja - kulttuuri ovat todella huono paikka alkaa toteuttaa tätä. Laitteet määrittelevät mitä voi ja usein jopa mitä saa tehdä. 

Tämän vuoksi onkin tärkeää löytää paikka, tai pikemminkin oma heimo, jossa leikkimistä ei katsoa outona asiana, vaan siihen jopa kannustetaan. 

Ympäristö + yksilö + tehtävä 

Mitä jos meidän jokaisen tehtävä olisikin kyky säilyttää leikki liikkeessä läpi elämän? 

Periaatteet, joilla mallia voi ylläpitää läpi elämän:

1. Salli ensinnäkin itsellesi leikki:

   • Tee asioita "turhaan", kokeilun ilosta

   • Anna itsellesi lupa liikkua ilman tavoitetta (esim. tanssi, temppuilu, liikeimprovisaatio)

   • opi arvostamaan virheitä

2. Monipuolisuus ennen erikoistumista:

   • Kokeile uusia liikemuotoja: capoeira, parkour, sirkus, slackline, kiipeily, eläinliikkeet, kontaktitanssi jne.

   • Vaihtele rytmiä, tempoa, asentoa, välineitä

   • tee tuttuja asioita itsellesi uudella tavalla

3. Aistit ensin, tekniikka sitten:

   • Kuuntele kehoa, maata jalkojen alla, tilaa ympärillä – älä yritä heti "suorittaa oikein"

   • Palauta lapsenomainen kehollinen uteliaisuus

4. Palkitse liikettä itseisarvona:

   • Irrottaudu pelkistä tavoitteista (kalorien kulutus, ulkonäkö, PR-tulokset)

   • Tunne: miten liike tuntuu, ei vain miltä se näyttää

   • tee liikkumisesta itsellesi kunnia-asia sen sijaan, että se olisi jokin pakko 

5. Leiki toisten kanssa:

   • Leikki on usein sosiaalista – ota mukaan edes ajoittain pelejä, reaktiotreenejä ja yhteisliikettä

   • Käytä tilaa, tempoa ja vuorovaikutusta kehitysalustana sen sijaan, että mietit valmiit "drillit" joita tehdään hyvin tiukin säännöin

6. Pidä liikunta "avoimena pelinä" (open skill):

   • Jatkuvasti muuttuva ympäristö ja reaktiivisuus (esim. pallopelit, improvisaatio).

   • Tämä haastaa hermostoa enemmän kuin suljetut ja toistetut liikkeet.

Mitä tämä edellyttää yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti?

• Kulttuurinen ilmapiiri, joka arvostaa luovaa liikettä enemmän kuin pelkkää suorituskykyä, sääntöjen noudattamista, tai yhdessä asiassa pärjäämistä

• Ympäristöt, jotka mahdollistavat spontaanin kokeilun, kiipeilyn, ryömimisen, putoamisen ja oivaltamisen (leikkipuistot myös aikuisille?).

• Koulut ja valmennukset, joissa "liikkeen leikki" ei pääty lapsuuteen

Leikkivä oppiminen ei ole sattumanvaraista vaan syvästi neuroplastista, sensorimotorista kehittymistä. Lapsi oppii liikkeen avulla jossa ympäristö ja keho ovat vuorovaikutuksessa ilman pelkoa epäonnistumisesta.

Lapsen kehityksen suurin este on pelokkaat aikuiset, jotka estävät lapsen luontaisen tavan tutkia omien pelkojensa vuoksi!

Leikkimisen periaatetta voidaan jatkaa läpi elämän, jos uskallamme säilyttää uteliaisuuden, hyväksymme keskeneräisyyden ja annamme keholle sekä mielelle tilaa leikkiä – yksin ja / tai yhdessä.