Nykyaikainen valmentaminen ei perustu systeemiajatteluun

Kuuntelin Esa Saarisen luentoa systeemiajattelusta. Hän on nero työssään ja omaa ehkäpä Suomen isoimman "ajattelulihaksen". Esa käytti kuntosalia esimerkkinä joka hänen kontekstissaan toimi hyvin. Siinä henkilö päättää jonkin voiman innostamana mennä kuntosalille jossa PT näyttää hänelle laitteen, joka vahvistaa lihasta X. Nyt henkilö sitten alkaa käyttää laitetta ja lihas X vahvistuu, vaikka henkilö ei edes tiennyt kyseisen lihaksen olemassaolosta aikaisemmin. 

Todellisuudessahan harjoittelu on hyvin kompleksi kokonaisuus, jossa lopputulokseen vaikuttaa moni sellainen asia jotka ovat ilmestyneet yhtälöön jo paljon ennen harjoittelua. 

Kaikki harjoittelu tuottaa jotain tuloksia. Iso kysymys kuuluu, mihin suuntaan uudistuminen tapahtuu. Vahvistuuko selkäsi salilla, vai saatko selkäsi vain entistä kipeämmäksi? 

Totta, selkäkipuja on monia, kymmeniä erilaisia syitä kivun tuntemiselle, eikä tämän tekstin pointti ei ole analysoida selkäkipua.

Mutta eikö ole pöyristyttävää, että vaikka tiedämme koko ajan enemmän, selkäkivut eivät ole vähentyneet tippaakaan? Niiden määrä on varmasti kasvanut ja se ei ole pelkästään sen vuoksi, että niitä tunnistetaan nykyään helpommin. 

 Sehän on sulaa hulluutta, ettei selkäkipuja saada kuriin. Vai onko? 

Aivan sama tekijä joka selittää otsikkotasolla selkäkipujen yleisyyden, selittää myös suomalaisen urheilun melko heikon nykymenestyksen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Nämä on systeemisiä ongelmia aivan kuten Suomen taloudellinen konttaaminen viimeisen lähes 20 vuoden ajan ja koska ongelma on systeeminen, silloin ei riitä vaikka yksittäisiä hyviä tekoja tekisikin.

Mitä kompleksimpi systeemi kyseessä, sitä enemmän on muuttujia

Kehon ja minkä tahansa elävän organismin oma sisäinen systeemi on aivan äärimmäisen kompleksi kokonaisuus. Länsimaissa aletaan vasta hiljalleen herätä tähän todellisuuteen joskin tässäkin taitaa muutos tapahtua “yksi kuolinilmoitus kerrallaan”, eli jääräpäät vastustaa kunnes eivät enää jaksa tai kykene. 

Onneksi on toisinajattelijoita. Outsidereita jotka eivät tyydy vastaukseen: “näin on tehty ennenkin”. 

Jotta tämä kirjoitus voisi tarjoilla jotain sisäistettävää, ajatellaan selkäkipua hetken aikaa minä tahansa rajoitteena. Se voisi olla yhtä hyvin polvikipu, tai että et vain saa kättä nostettua pään päälle sellaiseen asentoon, että voisit tehdä vaikkapa käsinseisonnan tai painonnnoston tempauksen. 

Selkäkipu edustaa tässä siis mitä tahansa ei-toivottua lopputulosta kuten vaikkapa kyvyttömyyttä laskeutua kyykkyyn vaikka se nuorena vielä onnistui. 

Keho käyttäytyy systeeminsä mukaan

“Human body does not function, it behaves.”

Tämäkin kääntyy paljon mukavammin englanniksi. Tosiaankin, meidän tulisi miettiä ja puhua enemmän siitä miten keho käyttäytyy, kuin mikä sen oletettu funktio on. 

Jos rakennat auton, voit tarkkaan määritellä kunkin osan funktion. Kun jokin osa ei enää toimi, tilanne on melko helppo korjata kuntoon. 

Toki me voimme antaa kehon eri osille funktioita, mutta oleellista on ymmärtää ettei ihminen ole kone. Ihminen on luonto ja luonnossa vallitsee ekosysteemit joissa on lukematon määrä muuttujia. Kehon useat järjestelmät tekevät herkeämättä yhteistyötä ja jo pelkästään mekaanisesti mietittynä keho käyttäytyy sen oman systeeminsä mukaisesti ja mekaniikkaan vaikuttaa kaikki syntymästä lähtien. Tai jo sitä ennen geeniarpajaisten muodossa, sillä erilaisen kehon omaavat (ns. arkkityypit), tulevat hyödyntämään erilaisia liikkumisen strategioita. 

Kehon eri järjestelmiä on lukuisia ja ne todellisuudessa toimivat katkeamattomalla tavalla keskenään.

• Lihakset, jänteet, faskiaverkosto

• Nivelet, kapselit, ligamentit

• Hermosto (CNS, PNS, sensoriset reseptorit)

• Energia­järjestelmät

• Hormonaaliset ja autonomisen hermoston säätelyt

• Hengitys tunteet, uskomukset → myös elementtejä

• Ulkoiset tekijät

• jokin mikä nyt sattui unohtua mainita

Ongelma tässä ei ole kehon oma sisäinen systeemi, saati ulkoinen ympäristö, vaan haaste on se, että emme kykene näkemään systeemin laajuutta. Lisäksi moni tilanne on sellainen jossa palautejärjestelmä on melko hidas jos kyseessä on jokin pieni muutos systeemin jossain yksittäisessä asiassa.
Koska tämä “feedback loop” ei aiheuta heti hälytyskellojen soimista, keho adaptoituu äärimmäisen tehokkaalla tavalla pieniin muutoksiin. 

Vuodet vierii ja aivan kuten sijoittamisessa, myös kehossa pätee korkoa korolle -efekti. Jossain kohdin se hyvin pieni muutos vaikkapa teini-iässä, on muuttunut niin isoksi rajoittavaksi tekijäksi keski-ikään tullessa, että nyt sinulla on niin sanotusti selkä paskana. Tai et pääse enää kyykkyyn. Tai mitä se ikinä kullakin on. 

Eli tiivistäen: jostain syystä tapahtuu jokin muutos ja kaikki mitä tuon muutoksen jälkeen tapahtuu, vaikuttaa kehon toimintaan tuon muuttuneen tilanteen kautta. 

Eikö aukea? No käydään läpi yksinkertainen kertolaskutoimitus:

Leikitään että sinun kehosi tilanne juuri nyt on kuvitteellinen luku 100 ja leikitään että kussakin hetkessä sinulla olisi vain kaksi eri vaihtoehtoa edetä. Kumpikin vaihtoehto luo 1% muutoksen. 

Positiivinen 1% muutos johtaa lukuun 101 kun taas negatiinen 1% muutos johtaa lukuun 99.  Alkuperäisestä tilanteesta (luku 100) sinun nykyhetken erotus on siis 2. Jos taas seuraavassa tienhaarassa tapahtuu sama, eli positiivinen 1% muutos 101stä johtaa 102,01 kun 1% negatiinen muutos päätyy lukuun 98,01.  Ero on jo nyt 4 ja vaikka toisessa tienhaarassa olisit valinnut positiivisen polun, olisit silloinkin jäljessä lähtötilannetta 0,1 verran (99,99). Nyt ajattele että näitä tienhaaroja tulee vastaan vuosittain useita, koko elämäsi ajan. 

Tässä simppelissä esimerkissä yritän kertoa miten kaikki muutokset vaikuttaa siihen millainen on se seuraava askel. Arjen pienillä teoilla on siis paljon suurempi merkitys kuin mitä me oletamme ja nykypäivän väsyttämisen kulttuuri jossa jopa väitetään ettei palauttavilla harjoituksilla ole mitään todellista vaikutusta, on todellisuudessa huuhaata. Tai vähintäänkin se on rajallisen ihmismielen hyväksymä vaihtoehto kun ajattelun taso ei ole Esa Saarisen luokkaa. 

Ääripäät kärsii eniten

Jos et liiku lainkaan, tai teet jotain yksittäistä asiaa äärimmäisen paljon, kuulut suuremmalla todennäköisyydellä siihen sakkiin, jotka eivät selviä tilanteesta ilman ulkoista interventiota. Osalle onneksi riittää valmentajan tai fyssarin apu. Osa joutuu leikkaukseen tai vähintään pitkittyneelle lääkekuurille. 

Miksi sitten ei liikkumista ollenkaan ja äärimmäisen paljon yksipuolista liikkumista johtaa samankaltaiseen järjestelmän hajoamiseen? 

Harjoittelu, tai liikkuminen ylipäätään nähdään liiaksi tavoitteista käsin. Se tulisi pikemminkin ymmärtää välttämättömyytenä. Aivan kuten palautuminen ei ole tavoite, se on välttämättömyys, myös liike on välttämättömyys. Teit mitä tahansa, keho uudistuu joka tapauksessa. Sinun tehtävä on pitää huolta että tuo uusiutuminen on haluttuun suuntaan. 

Systeemit eivät käyttäydy lineaarisesti

Kun liikut, syntyy stimulus. Tuo stimulus aikaansaa useita erilaisia signaaleja kehossa ja noista syntyy erilaisia palautteita ja lopulta jonkinlaisia muutoksia. Osa auttaa immuunijärjestelmää toimimaan tehokkaammin, osa kasvattaa lihasta ja osa vahvistaa luustoa sekä eri kudoksia. Ravitsemus,  unen määrä ja laatu, geneettiset tekijät, kokonaisstressikuorma ja moni muu asia vaikuttaa taustalla, mutta jo pelkästään harjoittelun järkevöittäminen tuottaisi monilla haluttuja tuloksia.

Vähemmän yhdellä kertaa ja mieluummin liikettä päivittäin. Siis mikroharjoittelua! 

Lisäksi lian paljon yhtä asiaa, kuten vaikkapa yksipuolinen voimaharjoittelu, tai kestävyysharjoittelu johtaa tilanteeseen, jossa saat jotain todella paljon ja monia asioita aivan liian vähän.  Jos et tee mitään… no ei tätä varmaan tarvitse selittää. 

Koska keho käyttäytyy oman systeeminsä mukaisesti, se myös tarkoittaa sitä että alkuun vaihtoehtoja on usein lukuisia.

Jos olet syntynyt terveenä, olet todennäköisesti kyennyt liikkumaan lapsena yhtä monipuolisesti kuin kuka tahansa ikäisesi. Et tietenkään ihan vauvana, jolloin olet täysin riippuvainen vanhemmistasi, mutta muutaman vuoden jälkeen olet oppinut jo paljon asioita ja oppiminen jatkuu hyvin pitkälle nuoruuteen.

Toki osa on geneettisesti selkeästi kykenevämpiä, mutta nyt ei puhuta mistään poikkeuksellisesta liikkumisen lahjakkuudesta.

Nyt puhutaan siitä, miten voisit elää viimeisen vuosikymmenen kehollisesti riippumattomana. Kaikki nivelet ehjinä ja kykenevä toimimaan ulkoisessa ympäristössä tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti.  Vaihtoehdot kyllä vähenee ajan saatossa mutta kysymys kuuluu kuinka aikaisin ja missä määrin? 

Ei ole mitään fysiologista estettä sille, että 80 vuotias pääsee laskeutumaan kyykkyyn. Silti jo moni alle kolmikymppinen on menettänyt tuon kyvyn

Miksi toiset menettää ja toiset luo lisää? 

Osittain siksi että kehon palautejärjestelmä on tietyissä asioissa aivan liian hidas. Jos liikkuvuuden menetys olisi yhtä radikaali ilmiö kuin vaikka ruokamyrkytys, olen melko varma että iso enemmistö pitäisi liikkuvuudestaan paljon parempaa huolta. 

Ajattele, aina kun olisit menettämässä vähänkin jonkin nivelen liikelaajuudesta, lentäisi laatta ja paskoisit housuihin. 

Kyllä olisi ruuhkaa venyttelytunneilla! 

Mutta koska näin ei ole, emme reagoi pieniin (1%) muutoksiin ja keho lisäksi osaa adaptoitu nerokkaalla tavalla erilaisten kompensaatioiden avulla. Lopputulos pysyy yllättävän kauan samana, vaikka tapa (eli käyttäytyminen) päästä sinne on muuttunut. Katso vaikka sitä miten eri ikäiset kävelevät. Jos näkisit miten muutos olisi tapahtunut yksilössä, heräisi varmasti kysymys, miksi noin tapahtui? 

Ihmiskehossa ei lopulta ole kyse siitä mikä on tietty funktio, vaan miten keho käyttäytyy jotta haluttu lopputulos saavutetaan. 

Usein tästä ei koidu akuuttia haittaa ja osalla ei vaivaa lainkaan, mutta silloin kun rajoitteita syntyy ja kyse ei ole jostain ihan selkeästä yksittäisestä vammasta, katse tulisi kääntää systeemiajattelun puolelle. 

Mikä siis ratkaisuksi? 

Pitkä vastaus vaatisi systeemiajattelun perusteellista pohdintaa ja mieluusti myös sitä että sinä ja minä lähtisimme kirjaimellisesti tekemään asioita ja oppisimme yhdessä tunnistamaan erilaisia sisäisiä muuttujia jotka vaikuttavat tavalla X erilaisissa ulkoisissa ympäristöissä.

Esimerkiksi miksi ulkoinen kuorma joskus auttaa ja miksi taas jossain tilanteissa juuri ulkoinen kuorma tuntuu lisäävän rajoitteita ja kipua. On ärsyttävää joutua useissa tilanteissa valmentajana toteamaan, että tämä hyvä juttu joka auttoi itseä ja lukuisia muita, ei nyt vain jostain syystä toimi tällä henkilöllä. Silloin asian ympärille tulee voida pysähtyä ja alkaa oikeasti ajatella kaikkia mahdollisia osatekijöitä. Kukaan, ainakaan ihminen, ei kykene huomioimaan kaikkia muuttujia, mutta onneksi riittävän hyvään lopputulokseen pääsee kun toimii todennäköisyyksistä käsin. 

Lyhyt vastaus kaikille: Liiku aidosti monipuolisesti. Älä vain luule liikkuvasi, vaan liiku ja jos et tiedä mitä se tarkoittaa, hakeudu sellaiseen yhteisöön jossa todennäköisesti ymmärretään, tai ainakin toteutetaan vaikka ei ymmärrettäisi.