Vapaudenvalinta syntyy vallasta olla valitsematta

Yhden käden käsinseisonta on heittämällä vaikein asia jonka koskaan olen oppinut. Se vei vuosia ja siitä huolimatta olin ja olen siinä surkea. Miksi käyttää usean vuoden siihen, että on jossain "surkea" niihin verrattuna joita voi pitää todellisina osaajina? 

Oman kokemuksen pohjalta voin todeta että vain harva niistä jotka minun lähipiirissä oppivat kahden käden seisonnan, pääsivät koskaan sille tasolle että olisivat pystyneet vakaaseen yhden käden käsinseisontaan. Puhutaan muutamista prosenteista. 

Maailmanlaajuisesti luku koko maapallon väestöstä on todennäköisesti promillen luokkaa. Tekoäly arvioi luvun 0,01% tai jopa 0,001% joten pyöristettynä lähempänä nollaa kuin ykköstä. Oli todellinen luku mikä tahansa, kyseinen taito on niin harvinainen ettei siihen törmää juuri koskaan, ellei kuulu niihin porukoihin jossa sitä aktiivisesti tavoitellaan. Sirkus ja akrobatia erityisesti, pienesti myös telinevoimistelu mutta harvemmin siellä kyseistä taitoa varsinaisesti tavoitellaan koska sillä ei ole niin suurta roolia lajissa. 

Joten miksi koen näin jälkikäteen ajateltuna, että harjoittelun näkökulmasta elämäni tärkeimmäksi päätökseksi sen, että päätin pyhittää useamman vuoden elämästäni saavuttaakseni kyseisen taidon, joskin ollen siinä edelleen melko huono? 

Koska nykymaailmasta on tullut yksilökeskeinen ja nykyään jopa itsekeskeinen. 

Kysyt ehkä juuri nyt, että miten tuo liittyy mitenkään käsinseisontaan. 

No avataan ajatusta. 

Yksilökeskeisyys on ollut alkuvaiheessa hyvä asia. Ymmärtääkseni se alkoi nostaa päätään 80-luvun Suomessa. Pikakelauksena tähän päivään ja hyvästä asiasta ollaan jo kauan sitten luisittu huonon puolella ja väitän (enkä toki ole yksin ajatukseni kanssa) että iso osa tämän hetken fyysisistä ja henkisistä ongelmista johtuu tästä. 

Tämä muutos nimittäin toi mukanaan vapauden valita. Samaan aikaan meidän elämästä on tullut koko ajan helpompaa. Tämä ei ole hyvä yhdistelmä. Nuorille aivan turmiollinen ja aikuisellekin hyvin haastava rasti. 

ValinnanVAPAUS nimittäin tulisi kasvaa käsikädessä valinnanVASTUUN kanssa. 

Jos sitten katsotaan nykypäivän liikuntakulttuuria, siellä harvoin törmää enää tilanteisiin, jossa ihmiset olisivat valinneet jonkin yksittäisen asian usean vuoden ajan. Silloinkin kun ei tunnu kivalta ja suoraan sanottuna vituttaa. 

Näen tätä myös liikunta-alalla toimivien keskuudessa. Haetaan uusia ideoita ja juostaan trendien perässä mutta hyvin pieni osa antaa oikeasti jollekin asialle edes vuoden. Puhumattakaan siitä, että he eläisivät ja hengittäisivät kaikkea mikä liittyy kyseiseen asiaan viiden vuoden ajan. Tämä on todella harvinaista ja aina kun sellaiseen ihmiseen törmään, haluan jollain lailla tehdä heidän kanssa yhteistyötä. 

Terveyden suhteen valinta on muuttunut kieltämättä vaikeammaksi. Käytännössä ihminen voi elää (valitessaan niin) sisällä 24/7. Tehdä töitä kotoa, tilata ruoka kotiin ja "sosialisoida" some-kanavien kanssa, tai mikä vielä pahempaa "jutella tekoälyn kanssa". 

Ja sitten mietitään miksi homma menee koko ajan hullummaksi. 

Yhteisön voima

Toinen asia, miksi olen äärimmäisen iloinen päätöksestäni panostaa käsinseisontaan, oli yhteisö. Vaikka olen tällainen yksinäinen susi ja nautin yksin harjoittelusta, se ei poista sitä faktaa että ihminen on hypersosiaalinen biologinen systeemi. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkästään jo kuulumisen tunne johonkin yhteisöön vaikuttaa siihen millaiseksi identiteetti rakentuu. 

Olin kolmikymppisenä täysin vakuuttunut, ettei aikuinen voi oppia uutta. Nuorena koulussa opettajat haukkuivat tyhmäksi ja en ihmettele sillä koulusysteemi ei ollut minunlaisia ihmisiä varten rakennettu. Uskoin myös väitteen ja pidin itseäni melko tyhmänä. Valitsin olla oppimatta. 

Opittuani käsinseisonnan, opin myös sen etten itse asiassa ole tyhmä. Aloin tuon ansiosta lukea kirjoja. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Siitä eteenpäin olen lukenut päivittäin. Noin 15 vuodessa ehtii kerryttää tietotaitoa yhdessä jos toisessa asiassa. 

Kiitos VALINTANI jossa rajoitin VAPAUTTANI tehdä mitä tahansa. 

Rajaton määrä vaihtoehtoja ei ole hyvä asia. Tämä johtaa liian usein siihen, ettei lopulta tehdä mitään tärkeää. 

Ihminen tarvitsee haastetta

Yhden käden käsinseisonta on niin vaikea taito ettei juuri kukaan ymmärrä sen haastavuutta. Se ei ole voimasta kiinni ja ainoa tapa kehittyä siinä on pitää kiinni säännöllisyydestä ja olla harjoittelussaan johdonmukainen. Toki osa oppii senkin nopeammin, mutta minulta se vei 5 vuotta ja nyt kun olen palannut takaisin sen pariin, SAAN (huom! en joudu) muistella asiat uusiksi. 

Yleensä ihmiset näkee vain pienen osan kokonaisuudesta. Tiedän ihmisiä jotka ovat yrittäneet oppia yhden käden käsinseisontaa vuosia ja lopulta "luovuttaneet". Ymmärrän hyvin heitä. Itsekin lopetin sen monta kertaa, mutta sain vedettyäni itseni takaisin mukaan.  Kukaan ei nähnyt tätä. He näkivät vain lyhyitä hetkiä somessa. Ei sitä iloa kun ymmärsi että nyt jokin loksahti paikoilleen, tai sitä surua ja vihaa joka syntyi siitä kun ei vielä ymmärtänyt että miksi homma ei toimi. 

Oppiminen on uudelleenmuistamista. Se tarkoittaa kykyä sietää toistoa. 

Itsekeskeisyys johtaa vallan väärinkäyttöön. Valinnanvapaus ei tarkoita rajatonta määrää vaihtoehtoa vaan päinvastoin vastuuta kieltäytyä valtaosasta asioita.